Viime menkkojen alun jälkeen mä oon ollut jossain ihmeellisessä sumussa. Tuntuu ihan kuin ei olisi elänyt ollenkaan, katsellut vaan vierestä. Nyt tuntuu että pikkuhiljaa saa taas arjesta kiinni hetken haahuilun jälkeen.

Pelottaa ihan hirveästi, että me ei päästä vielä seuraavassakaan kierrossa inssiin ja sitten on jo kesä. Jos joku sanoisi, että milloin me sinne päästään ihan oikeasti, niin mä voisin rauhoittua. Ja helpottaisi myös, jos joku sanoisi onko tästä yrittämisestä koskaan hyötyä vai ollaanko me ikuisesti lapsettomia. Tämä epätietoisuus kalvaa mua.

Mä aloin harkitsemaan yksityistä puolta tuon viime pettymyksen jälkeen. Jos ei vieläkään päästä naikkarille seuraavassa kierrossa, niin harkinta saattaa muuttua teoiksi.

Endo voi hyvin, siis mun kannalta huonosti. Kohdussa on ollut kovia kipuja viime päivinä. Viime kiertokin oli vaikea. Siellä se jyllää, harmittaa vietävästi, että mä tiedän sen pahenevan koko ajan, mikä taas huonontaa entisestään raskausmahdollisuutta. Kyllä suuresti ihmetyttää kunnallisen terveydenhuollon logiikka tältä kannalta. Ensin jonotetaan kuukausitolkulla leikkaukseen, joka parantaa raskautumisen mahdollisuutta puolen vuoden aikana. Sitten jonotetaan puoli vuotta uutta ekan käynnin aikaa, jonka jälkeen jonotetaan kuukausia ensimmäistä hoitoa, jonka jälkeen jonotetaan puoli vuotta ivf-aikaa. Tänä aikana siis leikkauksen mahdollinen hyötyaika on vietetty jonottaen. Ei uppoa.

Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, ehkä seuraavalla kerralla olis jotain hyvää sanottavaa... Toivottavasti, koska mä olin kyllä puolitoista viikkoa sitten aivan perusteellisen rikki ja jaksaminen on ollut kovilla.