Mun elämä on nykyään aika oirekeskeistä. Mä kuulostelen kaikki mahdolliset nippailut ja juilimiset. Jotenkin ei osaa enää elää sellaista oireetonta elämää. Sitä varmaan haluaa tietää etukäteen, jos on ennusmerkkejä tulevasta kipukohtauksesta. Nyt leikkauksen jälkeen kohtauksia ei ole ollut, mutta sitten on taas alkanut täydellä teholla raskausoireiden etsiminen... Viime viikolla oli ovulaatio. Viikko sitten. Nyt harmittaa kun ei tunnu oikein miltään. Ei se taaskaan ole napannut. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.

Mä oon huolissani siitä, kauanko mun pää kestää tätä kaikkea. Enköhän mä jaksa. Mutta tässä tosiaan on tullut selväksi, että meillä niitä lapsia ei saada. Ne tekemällä tehdään. Vaikka eihän me olla niitä vielä edes tehty...

Itkettää. Mutta mä en jaksa nyt itkeä. Paketoin tänään loput joululahjat. Jotenkin ei tunnu joululta. Ei tunnu miltään. Mikään ei tunnu miltään tässä paskassa.