Olen palasina, rikottuna tuuleen.
Miten saisin ne pyydystettyä yhteen, elämäni rippeet?
Miten ne liimataan kasaan taas?

Mulla on ollut todella raskaat kaksi viikkoa. Lomareissun jälkeen tää ahdistus on vaan pahentunut ja pahentunut päivä päivältä. Myös kivut on pahentuneet, eli endo jyllää taas täysillä. Mun tunteet on aivan sekaisin ja mua pelottaa niin paljon että en tiedä miten päin olla. Mistään ei saa mitään positiivista tunnetta, mikään ei innosta. Kaikki on tässä paskassa tarpomista.

Kierronkartoitus alkoi eilen verikoikeilla. Viikon päästä ultraan. Mä niin toivon, ettei mussa olisi vielä jotain muutakin vikaa, mutta pelko on kova. Toisaalta haluaisi jotain, mitä syyttää tästä tuskasta.

Töissä menee todella huonosti, edelleen. Mä yritän vielä antaa itselleni aikaa hyväksyä tämän kaiken ja harkita kaikkia vaihtoehtoja. Haluaisin sinnitellä sinne maaliskuun lääkäriin, jotta saisin tietää mitä hoitoja tässä nyt aletaan yrittämään ja kuinka kauan.

Tuntuu että joka tuutista tulee nyt kaikkea mahdollista, mikä muistuttaa mua siitä, että mä en ole raskaana tai että mulla ei ole lapsia. Telkusta, radiosta ja kavereilta. Mä ikävöin hirveästi jotain mitä mulla ei ole koskaan ollutkaan. Ei kulu päivää ilman itkua. Mä olen aivan palasina, eikä kukaan voi auttaa.