Voi tätä tuskaa ja alituista ahdistusta. Joululomat oli ja tuli pidettyä. Koko reissun ajan mietin omaa tilannetta ja miten tästä jaksaisi nousta. Mä en jaksa tuota työpaikkaa, se syö mut elävältä. Kaikki on niin pinnallista sontaa enkä mä enää tiedä mitä multa odotetaan. Mä en jaksa puhua siellä kellekään ja päivät menee kyyneleitä nieleskellessä. Päätin jo, että kun seuraavat kuukautiset ilmaantuu, irtisanoudun. Ihan sama saako muita töitä, mä olen vaan niin totaalisen loppu. Tietysti se raskaus muuttaisi kaiken ja sitä toivon sydämeni pohjasta. Pelko omasta jaksamisesta vaan kasvaa päivä päivältä. Katsotaan pitääkö päätökseni, olen sanani niin monesti syönyt.

Niin, menkkoja tässä siis odotellaan, ja tietysti toivotaan oikein kovasti ettei niitä tulisikaan seuraavaan vuoteen. Olen taas maalaillut päässäni kaikki raskausoireet, kuten joka kuukausi. Ei sille vaan voi mitään. Oli muuten mielenkiintoinen kipupiikki (ilmeisesti ovulaation johdosta) lauantaina. Luulin jo, että tuli sairaalareissu näin loman lopuksi, mutta se menikin yhtäkkiä ohi. Luulen että tämä on alkusoittoa sille, että endo on alkanut taas pahentua.

Huomenna on onnekseni vapaapäivä ja sitten loppuviikko toivottavasti menee nopeasti. Mä en vaan voi jaksaa ymmärtää miten mä olen ajautunut tähän kakkatilanteeseen. Missään ei osaa nähdä mitään hyvää.