keskiviikko, 18. elokuu 2010

Onni

Minun mahassani asustaa pikkuinen onni,

se on aivan pieni vielä, mutta kasvaa varsin suureksi.

Minun sydäntäni asuttaa vihdoinkin rauha,

se on täynnä vanhaa viisautta,

kaikenkattava rakkaus.

 

Eilen alkoi 17. raskausviikko. Niinpä tämä blogi saa nyt jäädä, ainakin toistaiseksi.

Kiitos jos olet lukenut, vaikkakin olen käyttänyt tätä sivua lähinnä omana terapianani. Kohtalotovereille haluan antaa voimia, voisinpa ottaa edes osan tuskasta pois. Lapsettomuus seuraa meitä kaikkialle, mutta toivoa ei saa menettää.

sunnuntai, 9. toukokuu 2010

Epätietoisuus

Viime menkkojen alun jälkeen mä oon ollut jossain ihmeellisessä sumussa. Tuntuu ihan kuin ei olisi elänyt ollenkaan, katsellut vaan vierestä. Nyt tuntuu että pikkuhiljaa saa taas arjesta kiinni hetken haahuilun jälkeen.

Pelottaa ihan hirveästi, että me ei päästä vielä seuraavassakaan kierrossa inssiin ja sitten on jo kesä. Jos joku sanoisi, että milloin me sinne päästään ihan oikeasti, niin mä voisin rauhoittua. Ja helpottaisi myös, jos joku sanoisi onko tästä yrittämisestä koskaan hyötyä vai ollaanko me ikuisesti lapsettomia. Tämä epätietoisuus kalvaa mua.

Mä aloin harkitsemaan yksityistä puolta tuon viime pettymyksen jälkeen. Jos ei vieläkään päästä naikkarille seuraavassa kierrossa, niin harkinta saattaa muuttua teoiksi.

Endo voi hyvin, siis mun kannalta huonosti. Kohdussa on ollut kovia kipuja viime päivinä. Viime kiertokin oli vaikea. Siellä se jyllää, harmittaa vietävästi, että mä tiedän sen pahenevan koko ajan, mikä taas huonontaa entisestään raskausmahdollisuutta. Kyllä suuresti ihmetyttää kunnallisen terveydenhuollon logiikka tältä kannalta. Ensin jonotetaan kuukausitolkulla leikkaukseen, joka parantaa raskautumisen mahdollisuutta puolen vuoden aikana. Sitten jonotetaan puoli vuotta uutta ekan käynnin aikaa, jonka jälkeen jonotetaan kuukausia ensimmäistä hoitoa, jonka jälkeen jonotetaan puoli vuotta ivf-aikaa. Tänä aikana siis leikkauksen mahdollinen hyötyaika on vietetty jonottaen. Ei uppoa.

Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, ehkä seuraavalla kerralla olis jotain hyvää sanottavaa... Toivottavasti, koska mä olin kyllä puolitoista viikkoa sitten aivan perusteellisen rikki ja jaksaminen on ollut kovilla.

tiistai, 27. huhtikuu 2010

Soita huomenna uudestaan

Jo ounastelemani kuukautiset alkoivat tänään kello 11.49.

Kello 11.50 soitin naistenklinikalle. Emme saaneet aikaa. Lapsettomuuspolin ajanvaraus on 9-11 välillä. Soitin ivf-puolen numeroon. Siellä sanottiin että loppuviikon ajat ovat täynnä, mutta soita vielä huomenna uudestaan lapsettomuuspolille. On siis todennäköistä, että emme pääse tässäkään kierrossa hoitoon, johon ei pitänyt olla jonoa.


Ei muuta sanottavaa.

------

Humala

Tule nopeammin,
tule ja auta.
Tuskalleni ei löydy sanoja,
en jaksa niellä kyyneliä.
Tule ja auta,
minuutti pois tästä tunteesta
on minuutti enemmän elämää.

lauantai, 24. huhtikuu 2010

Mä en riitä

Tietysti sanomattakin on selvää, ettei me siihen hoitoon päästy ekalla kerralla. Eihän meillä ole koko tämän projektin aikana ollut tuuria missään. Nyt odotellaan uutta kiertoa, tänään kp 23. Kipuja on jo lantion alueella ja tuntemukset alavatsassa. Viime kierto oli kuitenkin taas ensimmäistä kertaa pidempi, jopa 28 päivää. Siispä odottelua luvassa vielä huomisesta perjantaihin, miten luonto nyt päättääkään. Toivoisin tietysti, että alkaisi mahdollisimman pian, ettei tulisi sitä "jos nyt olisikin tärpännyt" -vaihetta, joka väistämättä on luvassa kp 25 alkaen. Sillä ei se ole tärpännyt, enkä mä tässä kierrossa ole edes jaksanutkaan tehdä ovistestejä kuin tavan vuoksi.

Jotenkin tää kaikki tuntuu niin epätodelliselta, ei tämän pitänyt mennä näin. Lapsi on mulle kirosana, lapsettomuus se asia mihin on helppo takertua, uida ja rypeä siinä päästämättä irti. Mä ihailen niitä, jotka on päättäneet luovuttaa ja jatkaa elämässä eteenpäin. Heillä tietyisti hoitoja on takana jo paljon, meillä vasta edessä. Nyt tuntuu siltä, että jos tästä ei tule tulosta, niin mä en pysty jatkamaan eteenpäin. Kurkkua kuristaa, kun edes ajattelee sitä.

Jotenkin sairaalla tavalla sitä olisi odottanut, että tuntisi itsensä erityiseksi tuolla klinikan odotushuoneessa ja tutkimuksissa. Ehkä se aluksi tuntui siltä. Nyt ei tunnu oikein enää miltään, lähinnä ahdistaa seinän toisella puolella olevat maha pystyssä -tyypit. Mulla on sellainen olo, ettei tämän ole tarkoituskaan onnistua, että mua rangaistaan jostain, koska munhan syytä tämä meidän lapsettomuus on. Ukossa ei ole vikaa. Mun syytä, niinkuin kaikki aina. Mä en riitä, minussa ei ole mitä vaaditaan.

Ajattelenko mä ihan väärin tämän koko lapsi-asian? Mun suurin unelma tällä hetkellä on saada kaksi viivaa siihen toiseen testiin. Koko lasta mä ne ole edes ajatellut. Mitä se tarkoittaisi, miten meidän elämä muuttuu. Ehkä ne oikeat asiat seuraa sitten perässä, etappi kerrallaan. Tiedän vain, että joka kerta kun mä näen lastenvaunut, minkä tahansa ikäisen lapsen tai ison mahan, mun päässä humisee ja sydän käpertyy. Ehkä se on se on se tunne, joka oikeuttaa mut itkemään täällä asioitani.

maanantai, 22. maaliskuu 2010

Vihloo, juimii, kolottaa

Ovuloiminen on sitten ihanaa. Kuten arvata saattaa, kivut on kovat. Tuntuu että ne pahenee kierto kierrolta. Ei se ole ikävää tämän kaiken keskellä. Vain ihanaa, kun tietää että jotain siellä sentään tapahtuu.

Mulla on ikävä kesää. Luultavasti olokin silloin hetkeksi helpottaa. Oikeastaan hyvä jos kesäksi päästäisiin ivf-jonoon, silloin pari ekaa kuukautta menisi vähän kevyemmin, kun on kaikkea kesätouhua. Ja mulle tuo vuoden alkupuoli ja syksy on keskivertoa raskaampia joka tapauksessa.

Olen onnellinen, että nämä hoidot ovat olemassa. Ne antavat toivoa ja jaksamista jokaiseen päivään. Ilman hoitoja ei voisi kuin alkaa miettimään adoptiota, mikä tuntuu nyt hirvittävän kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta. Jos se joskus onkin edessä, on sitä ennen pitkän pitkä tie ja taistelu edessä. Nyt ajatukset on keskittyneet vain siihen yhteen asiaan. Kuukausi ja kierto kerrallaan.

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Tarina minusta ja meistä. Siitä mitä on ollut, on ja mitä toivoisimme olevan.
    Tarina lapsettomuuden aiheuttamasta pohjattomasta surusta, toivosta ja yrittämisestä.
    Tarina kyynelistä ja uskosta siihen, että joskus kertomuksemme saa onnellisen lopun.

  • Tagipilvi