No tässä sitä nyt ollaan. Sairaslomalla. Kävin eilen työpaikkalääkärissä, joka kirjoitteli viikon sairasloman keskivaikeaan masennukseen. Olo on surkea. Pää on aivan sekaisin. Mä en haluaisi olla sairaslomalla, mutta en haluaisi olla tuolla töissäkään. Mä en oikeasti rehellisesti enää tiedä mitä mä teen. Pahinta tässä on tämä ahdistus ja paniikki. Tää tilanne on jotenkin ottanut mut haltuunsa, mä en kestä sitä. Mä haluan itse hallita asioita.

Mulla ei ole siis hajuakaan mitä seuraavaksi. Lähdenkö mä tuolta, jäänkö mä kitumaan? Ensi viikolla on se ultrakin. Typerää kyllä, mua pelottaa että jos mä jään, en tule raskaaksi. Ja jos mä lähden ja tulen heti raskaaksi, on sekin vaikea tilanne. Se on se ajatus, mikä on pitänyt mua tuolla kärsimässä. Mistä mä sitten muka saisin töitä?

Mä toivon niin, että pääsisin ajassa taaksepäin. Sinne missä mä olin onnellinen, hääpäivään. Mä sanoisin itselleni että irtisano itsesi heti ja etsi työ jossa olet onnellinen. Muu hoituu sitten ajan kanssa. Kyllä se niin on, että työ määrittää aika pitkälti sitä miten onnellinen ihminen on. Töissä kuitenkin ollaan yli kahdeksan tuntia päivässä.